Kotihoidontuen poistaminen kaventaa perheiden valinnanvapautta
Esitys kotihoidontuen poistamisesta on ennen kaikkea ideologinen ratkaisu ja arvovalinta. Oikealta Kokoomus ja vasemmalta SDP ovat eri syistä löytäneet toisensa. Samalla kyseenalaistetaan vanhempien kyky arvioida, mikä on omalle lapselle ja perheelle parasta.
Perheet ovat erilaisia. Yhdessä perheessä vanhempi haluaa palata nopeasti työelämään, toisessa lasta halutaan hoitaa kotona pidempään. Monilapsisessa perheessä kotihoito voi olla toimivan arjen kannalta välttämätön ratkaisu. Myös lasten yksilölliset tarpeet ja vanhempien työtilanne vaihtelevat.
Kotihoidontuen poistamista perustellaan tasa-arvolla ja vanhempien palaamisella työelämään. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki perheet pakotetaan samaan ratkaisuun. Jos perheellä ei ole taloudellista mahdollisuutta valita kotihoitoa, kyse ei ole valinnanvapaudesta vaan taloudellisesta pakosta.
On myös syytä kysyä, miksi pieni lapsi pitäisi saada varhaiskasvatukseen mahdollisimman varhain. Kokoomuksen esityksessä lapsi siirtyisi varhaiskasvatukseen 15 kuukauden ikäisenä. Kuitenkin lapsen kehityksen kannalta noin 2–3 vuoden ikä on noussut esiin yhtenä suotuisana ajankohtana aloittaa varhaiskasvatus. Yhtä, kaikille sopivaa ikärajaa ei kuitenkaan ole. Päätöksen pitäisi kuulua ennen kaikkea lapsen vanhemmille.
Kotihoidontuen poistaminen ei myöskään ole mikään säästöautomaatti. Kotihoidontuen hoitoraha ensimmäisestä alle kolmevuotiaasta lapsesta on 377,68 euroa kuukaudessa, kun varhaiskasvatuspaikan kustannukset kunnalle ovat reilu 1 000 euroa kuukaudessa. Ainakaan kunnan talouden kannalta kyse ei siis ole säästöstä.
Osa vanhemmista siirtyisi aiemmin työelämään, mutta osa joutuisi viemään lapsensa varhaiskasvatukseen yksinkertaisesti siksi, ettei kotihoitoon olisi enää taloudellista mahdollisuutta. Suurimpia kärsijöitä olisivat monilapsiset perheet, joiden arjessa kotihoidontuen tarjoama jousto voi olla ratkaisevaa.
Tässä on myös ristiriita hallituksen muun politiikan kanssa. Hallitus on korostanut perheiden omaa vastuuta läheisistään. Miksi samaan aikaan poistettaisiin tukimuoto, joka mahdollistaa vanhemmalle oman lapsen hoitamisen kotona? Missä on linjakkuus?
Jos haluamme vahvistaa lapsiperheiden asemaa, meidän pitää lisätä niiden taloudellista liikkumatilaa, ei kaventaa sitä. Lapsiperheiden verotuksen keventäminen olisi tähän konkreettinen keino. Kun perheille jää enemmän rahaa käteen, niillä on enemmän mahdollisuuksia tehdä omia valintojaan ja käyttää rahaa kotimaisiin palveluihin ja tuotteisiin.
Suomi kärsii ennätyksellisen matalasta syntyvyydestä. Nyt pitäisi kysyä, miten yhteiskunta voisi helpottaa perheiden arkea. Suomen ikärakenne on päälaellaan.
Jotta meillä olisi tulevaisuudessa ihmisiä rakentamaan yhteiskuntaa ja hoitamaan meitä, kun vanhenemme, meidän on varmistettava, että nykyperheet uskaltaisivat saada lapsia. Yksi suurimmista pitkäjänteisistä taloudellisista teoista, joita voimme tehdä, on varmistaa, että lapsia saa syntyä ja että heitä olisi mahdollisuus hoitaa.
Kotihoidontuen säilyttäminen ei tarkoita, että kaikkien pitäisi hoitaa lapsensa kotona. Se tarkoittaa, että kotihoito säilyy yhtenä mahdollisena vaihtoehtona.
Perhepolitiikan tavoitteena pitää olla aito valinnanvapaus, ei näennäinen tasa-arvo.
Laila Uljas
eduskuntavaaliehdokas (kesk.)